Mikäli joku saa intoa remontteihinsa ja sisustusprojekteihinsa blogini jutuista, niin mukava olisi kuulla siitä.
Kesämökillä olikin suurempi projekti heti mieheni loman alkaessa.
Alla olevasta kuvasta käy syy hyvin selville.
Mökin etuosan hirret ovat kovilla auringon ja sateen vuoksi. Huoltomaalaus olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin, ja siksi nyt onkin kovempi urakka tiedossa.
Olin suunnitellut , että mökin pinta saa uuden värisävyn kuultavalla Valtilla, sävy Poro, mutta kun hirsien pinta näyttää tältä, niin suunnitelmaa täytyi muuttaa.
No se ei ole mikään ongelma ja monta kertaa sisustusasioissa näin käykin.
Eli väristä tulikin tumma harmaa. Kuvassa näyttää sinisemmältä kuin todellisuudessa on, mutta peittävä Valtti oli vasta riittävä hyvään lopputulokseen.
Maalaus tehtiin kahteen kertaan, etuosa olisi ehkä kaivannut jopa kolmannenkin käsittelyn, mutta se täytyy tehdä myöhemmin, mikäli hirsipinta kuivuessaan sen vaatii.
Tästä se alkaa muotoutua
Ainoastaan rantaan vievät portaat ja mökin terassi jäi käsittelemättä.
En osannut vielä päättää millä värisävyllä ne käsitellään, mutta ei kannata hosua, vaan antaa asian muhia rauhassa.Grillikotakin sai uuden harmaan sävyn ja siten ranta näyttää rauhalliselta.
Oletko käynyt marjastamassa? Kikin kanssa nautiskelimme näköalasta ja mustikoista:)
Oletko käynyt Posion Korouomassa kanjonia ihailemassa?
Kävimme siellä nyt ensimmäistä kertaa ja kyllä oli käymisen arvoinen paikka.
30 km pituinen reitti kulkee kallioiden alapuolella ja polku kiemurtelee halki kuivien metsäkankaiden ja pieniä suoalueita löytyy reitin varrelta myöskin.
Sää oli pilvinen , mutta olikin hyvä kävellä kun helle ei haitannut.
Matkasimme vain pienen pätkän reitistä ja saavuimme ihanaan idylliseen paikkaan.
Kapea vesiuoma luikertelee polun vieressä ja vesi on todella puhdasta.
lahoavia puita |
Polkuja metsän siimeksessä |
Kallioita ja kivikkoja |
Sitten muihin aiheisiin.Oletko kokeillut huonekalujen tuunausta?
Olen aikaisemmin kertonut jo pojan sohvapöydästä, joka sai uuden ilmeen valkoisella nahkaverhoilulla.
Lisäsin vanhoja verhoiluun tarkoitettuja nupinauloja kanteen ja reunoille, ja kun tyttö näki pöydän niin aikoi viedä mennessään.
Valkoinen sisustus kiehtoo myös häntä.
Vielä viimeinen kuva paikasta, jossa kaikki uudet ideani saavat alkunsa.
Ei vaadita paljoa, että elämä on elämisen arvoista.
Mukavia lomapäiviä nyt lomaileville ja intoa kaikille työ- ja kotiaskareihin!
Terveisin
Anitta
Moikka!
VastaaPoistaBlogisi on kyllä kerrassaan ihana! Käyn täällä aina aika ajoin kurkkimassa uusia vinkkejä ja ideoita sisustamiseen :) Jatka samaa rataa ja hyvää kesän loppua!
kiitos kommentistasi:)mukavaa kun löytyy muitakin sisustusjuttuihin "hörähtäneitä". Mukavaa kesän jatkoa sinullekin.
VastaaPoistaAnitta