Mietin saisiko siitä tuunaamalla sellaista, jota voisi hyödyntää myöhemmin.
Alussa se näytti tältä.
Pöydän alapinta oli ehjä |
Kannen viilupinta vaati uudistusta |
Pöydän koko ei miellyttänyt minua, joten mies sahasi kannen pienemmäksi.
Jalat irroitettiin ja seuraavaksi sopivankokoisen vaahtomuovipalasen hankintaan.
2cm paksuista vaahtomuovia |
Valkoinen keinonahka tietenkin, kun kerran valkoisesta pidetään |
Halusin, ettei kansi ole yksistään tasaista valkoista, joten lisäsin siihen muutaman napin koristeeksi.
Ja napeilla voisi tässä halutessaan leikkiä vaikka kuinka paljon. esim hopeisilla koristenapeilla pöydän pinta näyttäisi aivan erilaiselta.
Sitten ei muuta kuin pingotetaan keinonahka kanteen huonekaluverhoiluun tarkoitetulla nitojalla ja jalakset paikalleen. Löysin vanhasta tuolista purkamani verhoiluun tarkoitetut koristenaulat ja lisäsin muutaman pöydän reunoihin.
Valmista tuli |
Ihan sopivankokoinen esim.pieneen olohuoneeseen sohvapöydäksi tai isoon tilaan apupöydäksi.
Valkoista keinonahkaa jäi senverran, että niistä saa uudet sohvatyynyt, kunhan taas ompeluinspiraatio iskee!
Seuraavalla kerralla ajattelin kertoa mielipiteeni millaiset verhot mielestäni sopii olohuoneeseen, jossa muu värimaailma on ruskeaa, valkoista ja ripaus oranssia.
Siihen asti hei ja kiitos kun pistäydyit blogissani!
Terveisin
Anitta
Seuraavalla kerralla ajattelin kertoa mielipiteeni millaiset verhot mielestäni sopii olohuoneeseen, jossa muu värimaailma on ruskeaa, valkoista ja ripaus oranssia.
Siihen asti hei ja kiitos kun pistäydyit blogissani!
Terveisin
Anitta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti